Digitaidot kuuluvat ATK:hon, kielitietoisuus kieltenopettajille ja kulttuuritietoisuus taideaineisiin?

DivED-hankkeen puitteissa vierailemme yhteisökouluttajina useissa eri kouluissa ympäri Suomea. Käynnit ovat olleet innostavia ja ajatuksia herättäviä. Saamamme palaute on ollut lähes poikkeuksetta myönteistä ja kiittävää, ja palautteissa mainitaan usein, että asian tärkeyden vuoksi koulutus voisi olla kestoltaan pidempikin.

Kielitietoisuutta täytyi miettiä porukalla ja hyvät esimerkit pistivät miettimään omaa opetusta ja luokkatilaa uudella tavalla.

Koulutamme yhteisökoulutusperiaatteella, mikä tarkoittaa sitä, että koko koulun henkilökunta opetettavasta aineesta tai luokka-asteesta riippumatta osallistuu koulutukseen. Miksi näin? Vaikka opetussuunnitelmien perusteteksteissä yksiselitteisesti todetaan kielitietoisuuden kuuluvan kaikille opettajille, tuntuu vahva kahtiajako olevan vallalla kieliaineiden ja ”muiden aineiden” välillä kielitietoisuusteemasta puhuttaessa. Yhteisökoulutusmalli tavoittaa ainakin sen lyhyen hetken ajan kouluyhteisön koko henkilöstön, ja koulutuksen yhtenä tavoitteena onkin avata keskusteluyhteys eri oppiaineiden ja opettajien välille.

Kielitietoisessa koulussa jokainen aikuinen on kielellinen malli ja myös opettamansa oppiaineen kielen opettaja. (POPS 2014.)

Opettajien digitaidot ovat olleet keskustelun aiheena jo pitkään. Epäilen, että valtakunnassamme ei ole enää yhtään opettajaa, joka ajattelisi otsikon mukaisesti digin suhteen. Mutta miten on kielitietoisuuden laita? Ja mitä kulttuuritietoisuus edes tarkoittaa?

Yhteiskuntamme ja kouluyhteisöjemme kielellinen ja kulttuurinen moninaisuus on yhä näkyvämpää. Opettajina ja opettajankouluttajina meidän on kyettävä luomaan toimintatapoja, jotka edistävät kulttuurienvälistä vuorovaikutusta ja monikielisyyden hyödyntämistä resurssina. Kielitietoisista toimintatavoista, kuten vaikkapa johdonmukaisesta kuvien ja avainsanojen käyttämisestä, selkeästä ohjeistuksesta ja huolellisesta artikulaatiosta on hyötyä sekä koulun opetuskieltä sujuvasti puhuville että sitä opetteleville oppilaille. Pedagogisilla ratkaisuilla tulee myös tarjota jokaiselle oppilaalle mahdollisuuksia kielten monipuoliseen hyödyntämiseen, olipa kyse sitten koulun opetuskielestä, koulussa opetettavista kielistä tai oppilaiden omista äidinkielistä.

Kielet ja kulttuurit kuuluvat kaikille – kieli- ja kulttuuritietoisuus on kaikkien opettajien asia.

Raisa Harju-Autti

DivED-kouluttaja, Tampereen yliopiston

kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta