Kielitietoisuudella kohti yhdenvertaista opetusta
”Mennään aina oppilaan etu edellä” tai ”jokaiselle oppilaalle eri kokoisella kauhalla tarpeen mukaan” ovat esimerkkejä motoista, joita opettajilla saattaa olla ohjenuorana arjen työssä. Mottoja tärkeämpi työtä ohjaava väline on kuitenkin opetussuunnitelma – se tarjoaa väylän ja tavoitteet, joiden avulla koulun henkilökunta voi kasvattaa ja opettaa oppilaita tulevaisuuden yhteiskunnan hyvinvoiviksi kansalaisiksi.
Opetussuunnitelman merkitys on oleellisen tärkeä opetuksen toteuttamisen näkökulmasta. Sen yhtenä tarkoituksena on pyrkiä takaamaan yhtä laadukasta opetusta kunnasta, koulusta tai opettajasta riippumatta. Tätä pidetäänkin eräänä suomalaisen perusopetuksen kulmakivistä. Tarkoituksena on myös luoda hyvät edellytykset oppilaan kasvulle, kehitykselle ja oppimiselle. Mielestäni yksi opettajan tärkeimpiä tehtäviä on tukea oppilaan oppimisprosessia sekä yhdenvertaistaa opetusta ja arviointia. Opetuksen yhdenvertaistamisessa yksi avaimista on kielitietoinen opetus, joka takaa sen, että kaikki oppilaat saavat opetusta, jota he ymmärtävät.
Jokaisessa oppiaineessa opitaan uusia käsitteitä kaikkien vuosiluokkien sisällöissä päivittäin. Kielitietoinen opettaja pyrkii havainnollistamaan ja selittämään opetustaan opetussuunnitelman tavoitteiden mukaisesti. Käsitteet ovat kaikille oppilaille uusia, ja tarve niiden käyttöön oppituntien ulkopuolella on vähäistä. Reaaliaineiden sanaston käyttöä tulee harvoin harjoiteltua esimerkiksi illallispöytäkeskusteluissa, joten koulun rooli käsitteiden opettamisessa on suuri.
”Jokainen on jokaisen oppilas”
Kielitietoinen opettaja muistaa myös, että jokainen opettaja on paitsi oppiaineensa sisällön, myös sen käsitteistön opettaja. Vastuu kielenopetuksesta ei siis jää esimerkiksi S2-opettajalle. Kielitietoisen opettaja ei myöskään pelkästään ”selitä hyvin” uusia käsitteitä, vaan hän tarjoaa oppilaille mahdollisuuden harjoitella koulun kieltä.
Opettajan tehtävänä on varmistaa se, että oppilaat ovat ymmärtäneet opetettavan sisällön ja sisäistäneet opetetut käsitteet, ja siksi opettajan tulee järjestää aikaa ja tilaisuuksia oppilaiden välisille merkitysneuvotteluille. Sanonta ”jokainen puhuu koulua toisena kielenä” viittaa siihen, että kaikilla oppilailla on oppimista uusien käsitteiden oppimisessa ja soveltamisesta oppiaineessa ja myös uusissa käyttötarkoituksissa.
Uusia käsitteitä käytetään oppituntien aikana ja siinä yhteydessä oppilaiden tulee myös saada harjaannuttaa niitä vuorovaikutuksessa toistensa kanssa.
Raimo Salo, KT, Oulun yliopisto